Senegalin riveistä kuultiin torstai-iltana ikäviä uutisia. Viime kesänä Valioliiga-seura Liverpoolista saksalaiseen Bayern Muncheniin siirtynyt Sadio Mane joutuu jättämään Qatarin MM-kisat väliin loukkaantumisen vuoksi.
Tällä kaudella 11 maalia kaikki kilpailut mukaan lukien tehnyt Mane loukkasi oikean säärensä viime viikon tiistaina, kun Bayern München voitti kotonaan Werder Bremenin tylyin 6-1 lukemin.
Loukkaantumisesta huolimatta Mane nimettiin mukaan Senegalin 26 pelaajaa sisältäneeseen kisamiehistöön, mutta nyt on varmistunut, ettei entistä Liverpool-tähteä nähdä mukana Qatarin MM-kisoissa.
Vielä viime viikolla Senegalin jalkapalloliitto ilmoitti, että Manelta jäävät väliin ensimmäiset lohkovaiheen ottelut, mutta tuoreimpien tietojen mukaan Manen vamma vaatii leikkaushoitoa.
Näin ollen Senegalin päävalmentaja Aliou Cisse, joka pelasi Manen tapaan omalla pelaajaurallaan Valioliigassa ja Ranskan pääsarjassa, joutuu tulemaan vuosikymmenen ensimmäisissä MM-kisoissa toimeen ilman suurinta tähteään.
Urallaan 93 A-maaottelua pelannut ja niissä 31 maalia tehnyt Mane on ollut kiistatta Senegalin tärkein pelaaja jo usean vuoden ajan, ja hänen poissaolonsa on valtava isku Senegalin menestyshaaveille Qatarissa.
- Katso jalkapallon MM-kisojen otteluohjelma -sivulta Qatarin turnauksen otteluaikataulu lohkovaiheeseen ja pudotuspeleihin
Kuluneen vuoden aikana Mane on ollut Senegalille jopa kultaakin arvokkaampi pelaaja monessa kilpailussa.
Helmikuun alkupuolella Mane laukoi Egyptiä vastaan ratkaisevan rangaistuspotkun, joka sinetöi Senegalille sen historian ensimmäisen Afrikan mestaruuden.
Reilu kuukausi myöhemmin Mane varmisti Teranga Lionsin kisapaikan Qatarin MM-kisoihin, kun Senegal kaatoi toistamiseen Egyptin rangaistuspotkukilpailussa – tällä kertaa MM-karsinnoissa.
Ykköstähden poisjäänti on järkyttävä kolaus Senegalille erityisesti ratkaisuvoiman osalta, ja muiden pelaajien pitää pystyä täyttämään Manen jättämä aukko hyökkäypäässä.
Yksi tällainen pelaaja voisi olla Ismaila Sarr, joka oli mukana Senegalin joukkueessa myös kultajuhliin päättyneissä Afrikan mestaruuskilpailuissa.
Sarr ja Mane ovat pelityyleiltään hyvin samankaltaisia, ja myös heidän urapolku on ollut varsin identtinen. Molempien pelaajien ensimmäinen seura Euroopassa oli ranskalainen FC Metz, jonne he siirtyivät senegalilaisesta Generation Foot -akatemiasta.
Muutamaa vuotta myöhemmin molempien pelaajien tie vei Valioliigaan, jossa myös Sarr väläytteli osaamistaan Manen tapaan. Tällä hetkellä Sarr kuitenkin pelaa Championshipissa, jonne Watford putosi viime Valioliiga-kauden päätteeksi.
Tällä kaudella Sarr on tehnyt 17 Championship-otteluun kuusi maalia, joiden lisäksi hän on alustanut kolme täysosumaa. Maajoukkuessa Sarr on pöllyttänyt maaliverkkoja yhdeksän kertaa.
Viimeisimmän kerran tämä tapahtui Afrikan mestaruuskilpailuiden puolivälierissä, kun Sarr laukoi Senegalille vapauttavan 3-1 maalin Päiväntasaajan Guineaa vastaan.
Maajoukkueessa on siis tullut onnistumisia, joten olisiko Sarrista nousemaan Senegalin kantavaksi voimaksi sunnuntaina alkavissa jalkapallon MM-kisoissa?