Jalkapallon MM-kisojen A-lohko

Jalkapallon MM-kisojen A-lohko

Tältä sivulta löydät kattavasti tietoa jalkapallon MM-kisojen A-lohkosta vuoden 2022 Qatarin turnauksessa. Voit lukea yksityiskohtaiset esittelyt jokaisesta lohkoon osallistuvasta joukkueesta (Hollanti, Senegal, Ecuador ja Qatar), sekä muun muassa A-lohkon otteluohjelman MM-kisoissa 2022 ja sen, mikä oli jalkapallon MM-kisojen A-lohko vuonna 2018.

Lohkon ykkössuosikki on kolme kertaa historian aikana pelannut ja jokaisen niistä hävinnyt Hollanti, jonka suurimmaksi haastajaksi on ennakoitua Afrikan hallitsevaa mestaria Senegalia. Näiden kahden jalkapallomaan lisäksi A-lohkosta löytyy Etelä-Amerikan MM-karsintojen kautta tien turnaukseen selvittänyt Ecuador, sekä kisojen isäntämaa Qatar.

MM-kisojen isäntämaat ovat perinteisesti olleet takuuvarmoja lohkovaiheesta jatkoon pääseviä maita, sillä, historian aikana vain yhden kisaisännän turnaustaival on päättynyt alkulohkoon (Etelä-Afrikka 2010). Tämän vuosikymmenen ensimmäisissä jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa Etelä-Afrikka saanee kuitenkin seurakseen Qatarin, jolta vaaditaan melkoista ihmettä, mikäli se haluaa olla A-lohkossa kahden parhaan joukkueen joukossa kolmen ottelukierroksen jälkeen.

A-lohkon otteluohjelma MM-kisoissa 2022

PäivämääräOtteluAika (EET)Stadion
Su, 20.11.Qatar vs. Ecuador18:00Al Bayt
Ma, 21.11.Senegal vs. Hollanti18:00Al Thumama
Pe, 25.11.Qatar vs. Senegal15:00Al Thumama
Pe, 25.11.Hollanti vs. Ecuador18:00Khalifa Int’l
Ti, 29.11.Hollanti vs. Qatar17:00Al Bayt
Ti, 29.11.Ecuador vs. Senegal17:00Khalifa Int’l

Joukkueet jalkapallon MM-kisojen A-lohkossa

Jalkapallon MM-kisojen A-lohkon joukkueet ovat siinä mielessä hyvin mielenkiintoiset, että jokainen maista sijaitsee eri mantereella. Eurooppaa tässä lohkossa edustaa Hollanti, Afrikkaa Senegal, Etelä-Amerikkaa Ecuador ja Lähi-Itää turnausisäntä Qatar.

Joukkueista kaksi – Hollanti ja Senegal – ovat lähtökohtaisesti kahta muuta maata selvästi edellä, ja niiden pitäisi pystyä nappaamaan jatkopaikat itselleen suhteellisen helposti. Mielenkiintoa jalkapallon MM-kisojen A-lohkoon tuo toki isäntämaa Qatar, joka ei ehkä pelillisesti ole mikään kisojen timanttisin joukkue, mutta kisaisännän status tuo aina oman elementtinsä turnausotteluihin.

Seuraavaksi otamme hieman yksityiskohtaisempaan käsittelyyn kaikki joukkueet jalkapallon MM-kisojen A-lohkossa ja katsomme, miltä niiden mahdollisuudet muun muassa jatkopaikan suhteen näyttävät. Eiköhän mennä asiaan ja katsota, minkälaisia jalkapallomaita nämä Qatarin A-lohkon maat oikein ovat.

Hollanti MM-kisojen A-lohkossa

Hollanti on jalkapallon MM-kisojen A-lohkon ylivoimainen voittajasuosikki. Louis van Gaalin suojateilla on käynnissä peräti 15 ottelun mittainen tappiottomien otteluiden putki, jota se yrittää lähteä pidentämään turnauksen avausottelussa Senegalia vastaan.

Viime MM-kisoihin Hollanti ei kisapaikkaa onnistunut saavuttamaan, mutta historian aikana sen turnaus ei koskaan ole päättynyt MM-kisoissa alkulohkoon. Yhteensä Hollanti on osallistunut MM-kisoihin 10 kertaa, ja jokaisella kerralla se on pelannut vähintään neljännesvälierissä.

Vielä kovempi tilastokummajainen on se, että Hollanti on kärsinyt viimeksi tappion lohkovaiheessa vuonna 1994. Neljällä edelliskerralla tappioita ei ole tullut (1998, 2006, 2010, 2014), ja putken jatkuminen on mahdollista myös Qatarin kisoissa.

Pelillisesti Hollanti on ottanut van Gaalin alaisuudessa isoja askeleita eteenpäin, ja joukkueella on hyvät mahdollisuudet jopa mitalipeleihin. Mikäli peli lähtee rullaamaan heti ensihetkistä alkaen ja tähtipelaajat pelaavat totutulla tasolla, on Hollanti kenelle tahansa vaikea vastus.

Hollannin otteluohjelma A-lohkossa

PäivämääräOtteluAika (EET)Stadion
Ma, 21.11.Senegal vs. Hollanti18:00Al Thumama
Pe, 25.11.Hollanti vs. Ecuador18:00Khalifa Int’l
Ti, 29.11.Hollanti vs. Qatar17:00Al Bayt

Kerroin lohkovoitolle: 1,44

Parhaat pelaajat: Virgil van Dijk, Frankie De Jong, Matthijs de Light, Memphis Depay, Cody Gakpo

Senegal MM-kisojen A-lohkossa

Senegal on Hollannin ykköshaastaja, ja jos palaset loksahtavat kohdalleen, voi se pelata jopa lohkovoitosta Hollannin kanssa. Hallitsevan Afrikan mestarin riveistä löytyy todella kovan luokan pelimiehiä, eikä taso rivipelaajienkaan osalta ole heikko.

Aliou Cissen valmentama Senegal on paitsi yllätyksellinen joukkue hyökkäyspäässä, myös todella laadukas puolustamaan. Esimerkiksi vuoden 2022 alkupuolella pelatuissa Afrikan mestaruuskisoissa Senegal päästi kokonaisuudessaan vain kaksi maalia, joka on hurjan pieni lukema, kun maalimäärän suhteuttaa 660 peliminuuttiin.

Viime MM-kisoissa vuonna 2018 Seenegalin matka päättyi jo alkulohkoon, mutta Qatarissa vain jatkopaikka on tavoitteena. Monen futisfanin papereissa Senegal on juuri se joukkue, joka voi parhaimmillaan yllättää kenet tahansa.

Senegalin otteluohjelma A-lohkossa

PäivämääräOtteluAika (EET)Stadion
Ma, 21.11.Senegal vs. Hollanti18:00Al Thumama
Pe, 25.11.Qatar vs. Senegal15.00Al Thumama
Ti, 29.11.Ecuador – Senegal17:00Khalifa Int’l

Kerroin lohkovoitolle: 6,00

Parhaat pelaajat: Kalidou Koulibaly, Idrissa Gueye, Cheikhou Koyuate, Ismaila Sarr, Edouard Mendy

Ecuador MM-kisojen A-lohkossa

Ecuador on ollut ennen kisoja monen kohun keskiössä, mutta niin vain tämä piskuinen futismaa löytyy Qatarin MM-kisojen A-lohkosta. Chilen mukaan Ecuador käytti Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa edustuskelvotonta pelaajaa, joka piti tutkinnan jälkeen paikkansa, mutta kisapaikkaa se ei vienyt. Rangaistus pannaan nimittäin käytäntöön vasta vuoden 2026 MM-karsinnoissa, joihin Ecuador saa -3 pisteen suuruisen pisterangaistuksen.

Jalkapalloviheriöllä Ecuador on pelannut tuloksellisesti varsin vahvasti, sillä 15 viime ottelustaan se ei Hollanin tapaan ole hävinnyt yhtäkään. Näistä otteluista kuitenkin yhdeksän on pättynyt tasapeliin, joten kovinkaan montaa voittoa Ecuador ei ole onnistunut raapimaan.

Ecuadorin kuudessa viime ottelussa on nähty yhteensä vain kaksi maalia, joka kertonee omaa kieltään tämän maajoukkueen pelitavasta. Kaikki lähtee puolustuspelaamisen kautta, ja tätä päästäneen todistamaan myös Qatarin MM-kisoissa. Mikäli Ecuador pystyy pitämään vastustajat tuttuun tapaan poissa maalipaikoilta, on sillä mahdollisuus yllätykseen, mutta Hollannin ja Senegalin kaltaisia tähtisikermiä vastaan nollapelien pitäminen tuntuu vaikealta ajatukselta.

Ecuadorin otteluohjelma A-lohkossa

PäivämääräOtteluAika (EET)Stadion
Su, 20.11.Qatar vs. Ecuador18:00Al Bayt
Pe, 25.11.Hollanti vs. Ecuador18:00Khalifa Int’l
Ti, 29.11.Ecuador – Senegal17:00Khalifa Int’l

Kerroin lohkovoitolle: 5,00

Parhaat pelaajat: Enner Valencia, Gonzalo Plata, Pervis Estupinan, Alan Franco, Moises Caicedo

Qatar MM-kisojen A-lohkossa

Isäntämaa Qatar on hallitseva AFC Asia Cupin mestari vuodelta 2019, jolloin se kaatoi finaalissa Japanin 3-1. Turnauksen aikana Qatar teki peräti 19 maalia ja päästi vain yhden, mutta tästä huolimatta maa on ennakoitu A-lohkon viimeiselle sijalle.

Historiansa ensimmäisissä jalkapallon MM-kisoissa pelaava Qatar lähtee jahtaamaan jatkopaikkaa päävalmentaja Felix Sanchezin johdolla, mutta kovinkaan todennäköisenä isäntämaan pääsyä neljännesvälieriin ei voi pitää. Vaikka historian saatossa vain yhden MM-turnausta isännöivän maan turnaus päättynyt alkulohkoon, tullee Qatar valitettavasti toistamaan kyseisen tempun.

AFC Cupin voitosta huolimatta Qatarilta ei löydy kansainvälisesti kovinkaan laadukkaita pelaajia, jos pelaajamateriaalia verrataan lohkon muihin maihin. Avausottelussa kohdattava Ecuador on Qatarille se kenties ainoa mahdollisesti voitettava vastustaja, mutta muista peleistä isäntämaalle pisteitä tuskin kerttyy.

Qatarin otteluohjelma A-lohkossa

PäivämääräOtteluAika (EET)Stadion
Su, 20.11.Qatar vs. Ecuador18:00Al Bayt
Pe, 25.11.Qatar vs. Senegal15.00Al Thumama
Ti, 29.11.Hollanti vs. Qatar17:00Al Bayt

Kerroin lohkovoitolle: 17,00

Parhaat pelaajat: Hassan Al-Haydos, Akram Afif, Almoez Ali, Saad Al Sheeb, Abdelkarim Hassan

Jalkapallon MM-kisojen A-lohko vuonna 2018

Edellisissä jalkapallon MM-kisoissa vuonna 2018 A-lohkossa pelasivat Venäjä, Uruguay, Egypti ja Saudi-Arabia. Kisoja isännöinyt Venäjä aloitti lohkovaiheen tylyllä 5-0 voitolla Saudi-Arabiasta, joka onnistui voittamaan lohkovaiheen päätöskierroksella kahdella lisäaikamaalilla Egyptin 2-1 lukemin.

Egypti olikin jalkapallon MM-kisojen A-lohkon ainoa joukkue, joka hävisi kaikki pelaamansa ottelut. Liverpoolia seurajoukkuetasolla edustavan Mohamed Salahin tähdittämä Egypti jäi siis lohkojumboksi nollalla pisteellä, ja päätöskierroksen voiton ansiosta lohkon kolmossijalta löyty kolmen pisteen Saudi-Arabia.

Toiselle sijalle ylsi turnausisäntä Venäjä, joka voitti kolmesta pelaamastaan ottelusta kaksi ja hävisi yhden. Ykkössijan ja lohkovoiton nimiinsä otti puhtaalla pelillä Uruguay, joka voitti kaikki lohkovaiheen ottelunsa.

Usein kysytyt kysymykset jalkapallon MM-kisojen A-lohkosta

Mitä joukkueita jalkapallon MM-kisojen A-lohkossa pelaa?

Jalkapallon MM-kisojen A-lohkossa pelaavat Hollanti, Senegal, Ecuador ja Qatar, joka isännöi vuosikymmenen ensimmäistä MM-turnausta.

Mitkä ovat Qatarin MM-kisojen A-lohkon parhaat joukkueet?

Ennako-odotusten mukaan Hollanti ja Senegal ovat A-lohkon parhaat joukkueet. Hollanti on hieman Senegalia edellä, mutta helppoa lohkovoittoa Louis van Gaalin suojateille on silti vaikea ennakoida.

Milloin jalkapallon MM-kisojen A-lohko pelaa?

Qatarin MM-kisoissa A-lohkon joukkueet pelaavat sunnuntaina 20.11, maanantaina 21.11., perjantaina 25.11., sekä tiistaina 29.11.