Manchester United tiedotti tiistaina, että Cristiano Ronaldon sopimus seuran kanssa on purettu.
Portugalilaistähti siirtyi takaisin Punaisiin Paholaisiin siirtoikkunan viimeisenä päivänä viime vuoden elokuussa, joten 37-vuotiaan lusitaanin toinen ajanjakso Manchester Unitedissa kesti vain reilun vuoden ajan.
Sopimuksen purku ei tullut yllätyksenä, sillä viisinkertainen Ballon d’Or voittaja on ollut viimeisen kuukauden ajan jatkuvasti kohujen keskiössä.
Kaikki lähti siitä, kun Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag halusi vaihtaa Ronaldon loppuhetkillä kentälle Tottenham Hotspuria vastaan, mutta kokenut supertähti ei tähän suostunut. Ronaldo käveli vaihtopenkiltä kohti pukusuojaa ja lähti stadionilta ennen ottelun päättymistä.
Tuorein kohu syntyi siitä, kun Ronaldo antoi tulikivenkatkuisen haastattelun Piers Morganille tämän Uncensored -ohjelmassa.
Kyseisessä haastattelussa Ronaldo heitti käytännössä koko Manchester Unitedin bussin alle, sillä portugalilaistähden kritiikki kohdistui paitsi seuran johtoportaaseen, myös nykyiseen päävalmentajaan ten Hagiin sekä hänen edeltäjäänsä Ralf Ragnickiin ja Ronaldon omiin nykyisiin pelitovereihin.
Ronaldo kertoi haastattelussa myös, että hän kokee seurajohdon pyrkineen savustamaan hänet ulos Manchester Unitedista viime kesän ja syksyn aikana. Portugalilaisen omien sanojen mukaan seurajohto ei ollut esimerkiksi uskonut syitä sille, miksi Ronaldo ei voinut osallistua joukkueen harjoitusleirille ensimmäisten viikkojen aikana.
Manchester United kiiruhti haastattelun jälkeen tiedottamaan, että se tutkii asiaa ja tiedottaa uudemman kerran sitten, kun ”kaikki faktat on tarkistettu”.
Nyt nämä edellä mainitut ”faktat” on ilmeisesti tarkistettu, sillä uusimman tiedotteen mukaan pelaajasopimus Manchester Unitedin ja Ronaldon välillä on purettu välittömästi.
Tiedotteessa kerrotaan, että sopimus purettiin hyvässä yhteishengessä, ja että Manchester United kiittää viisinkertaista Ballon d’Or -voittajaa tämän palveluksista.
”Seura kiittää Cristiano Ronaldoa tämän kahdesta häikäisevästä ajanjaksosta Old Traffordilla, joiden aikana hän teki 145 maalia 359 ottelussa ja toivottaa sekä hänelle että hänen perheelleen kaikkea hyvää jatkoon.
”Jokainen Manchester Unitedissa keskittyy tulevaisuuteen päävalmentaja Erik ten Hagin alaisuudessa ja pyrkii tarjoamaan katsojille menestystä pelikentällä.”
Ronaldo julkaisi myös oman tiedotteen jossa hän kertoo: ”Manchester Unitedin kanssa käymämme keskustelun jälkeen olemme päättäneet purkaa pelaajasopimukseni etuajassa.”
”Rakastan Manchester Unitedia ja seuran faneja, se ei tule muuttumaan koskaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt on minulle hyvä hetki etsiä uusia haasteita.”
”Toivotan seuralle kaikkea hyvää loppukaudelle ja tulevaisuuteen.”