Espanjan joukkue MM-kisoihin  2022

Espanjan joukkue MM-kisoihin  2022

Tältä sivulta voit katsoa Espanjan joukkueen jalkapallon MM-kisoihin 2022 ja kattavasti tietoa Espanjan jalkapallomaajoukkueeseen liittyen. Pääset lukemaan paitsi ajankohtaiset tiedot La Furia Rojan pelaajista, myös Espanjan otteluohjelman jalkapallon MM-kisoissa 2022 sekä sen, montako maailmanmestaruutta Espanja on voittanut. Lisäksi voit tietenkin lukea meidän ennakko-odotukset koskien Luis Enriquen miehistöä sekä Espanjan parhaat pelaajat Qatarin MM-kisoissa.

Lohkovaiheen otteluohjelman lisäksi esittelemme lyhyesti Espanjan potentiaaliset vastustajat MM-kisojen pudotuspeleissä. Asiantuntijamme kertovat myös heidän omat odotukset sen suhteen, mille sijoille Espanjan joukkue MM-kisoissa 2022 mahdollisesti yltää.

Yhteenvetona voitaisiin siis sanoa, että tältä sivulta löytyy todella monipuolinen ja laadukas infopaketti Espanjan joukkuetta koskien. Mikäli haluat tietää ja oppia, millä joukkueella Espanja pelaa MM-kisoissa, olet saapunut oikeaan paikkaan.

Lue lisää Espanjan jalkapallomaajoukkueesta

MM kisat 2022 – Espanjan joukkue

Espanja on oli erityisesti 2010-luvun vaihteessa arvokisojen kestomenestyjä, mutta viime vuosien aikana maa ei ole liiemmin menestystä kerännyt. Tämä johtui toki osittain Espanjan joukkueen ikärakenteesta, ja maan olikin tehtävä nuorennusleikkaus pelaajistoaan koskien.

Tämä nuorennusleikkaus alkaa olla pikkuhiljaa valmis, ja La Furia Rojan nuoriso-osasto alkaa olla sillä tasolla, että menestystä voi alkaa odottaa. Toki Espanjan joukkue MM-kisoissa ei ole pelkästään junioreita täynnä, vaan mukana on myös kokeneita pelimiehiä, jotka tuovat ryhmään tasapainoa.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on todella kilpailukykyinen ryhmä, jolla voi parhaimmillaan olla mahdollisuudet jopa maailmanmestaruuteen asti. Espanjalaisfanien toimesta MM-kulta saattaa jopa olla Qatarin MM-kisojen minimitavoite, sillä sen verran vahvoja otteita Espanjan joukkue on viime kuukausien aikana esittänyt.

Vielä tällä hetkellä virallista Espanjan kisajoukkuetta Qatarin MM-kisoihin 2022 ei ole julkaistu, mutta rosteri tullee näyttämään pitkälti samalta kuin syyskuun maaotteluissa.

Todennäköisesti Espanjan MM-joukkue julkaistaan lokakuun puolivälissä, noin kuusi viikkoa ennen kisojen alkua, ja tulet löytämään kisamiehistön tältä sivulta heti, kun se on julkaistu.

Espanjan kokoonpano 2022

Tästä alta voit katsoa Espanjan kokoonpanon vuonna 2022, jolla maajoukkue pelasi muun muassa syksyn UEFA Nations League -otteluissa.

Suurella todennäköisyydellä myös Qatarissa pelattaviin jalkapallon MM-kisoihin matkustava Espanjan joukkue koostuu pitkälti seuraavista pelaajista:

Maalivahdit

  • Unai Simon (Athletic Bilbao)
  • Robert Sanchez (Brighton)
  • David Raya (Brentford)

Puolustajat

  • Cesar Azpilicueta (Chelsea)
  • Dani Carvajal (Real Madrid)
  • Diego Llorente (Leeds)
  • Eric Garcia (Barcelona)
  • Pau Torres (Villarreal)
  • Jordi Alba (Barcelona)
  • Jose Luis Gaya (Valencia)
  • Hugo Guillamon (Valencia)

Keskikenttäpelaajat

  • Sergio Busquets (Barcelona)
  • Rodri (Manchester City)
  • Gavi (Barcelona)
  • Pedri (Barcelona)
  • Carlos Soler (PSG)
  • Koke (Atletico Madrid)
  • Marcos Llorente (Atletico Madrid)

Hyökkääjät

  • Pablo Sarabia (PSG)
  • Nico Williams (Athletic Bilbao)
  • Marco Asensio (Real Madrid)
  • Alvaro Morata (Atletico Madrid)
  • Ferran Torres (Barcelona)
  • Yeremy Pino (Villarreal)
  • Borja Iglesias (Real Betis)

Ketkä ovat Espanjan parhaat pelaajat MM- kisoissa 2022?

Espanjan joukkueesta löytyy paljon laadukkaita pelaajia, eikä yhtä ja ainoaa pelaajaa voida nostaa ylitse muiden. Keskikentällä kapellimestarin puikkoa pyörittää Barcelonan legendaarinen kutospaikan pelaaja Sergio Busquets, joka osoitti syksyn maaotteluissa, että hän pystyy dominoimaan kansainvälisellä tasolla hidastuneesta liikkeestään huolimatta.

Busquetsin tukena keskikentällä on nuoria pelaajia, kuten Pedri ja Gavi, jotka tuovat paitsi juoksuvoimaa, myös valtavasti yksilötaitoa La Furia Rojan keskikentälle. Kyseiset herrasmiehet ovat tuoneet Espanjan pelaamiseen paljon kaivattua dynaamisuutta, ja toisinkuin vielä muutama vuosi sitten, pystyy Espanjan heidän ansiosta hyökkäämään myös nopeast vastaan, eikä pelkästään pallonhallinnan kautta.

Puolustuspäässä ykköstopparina luutinee Villarrealin Pau Torres, joka johtaa alakertaa yhdessä Jordi Alban ja Marcos Llorenten kanssa. Mistään kivikovasta puolustuksesta ei voida puhua, sillä jokaisen alakerra kaverin vahvuudet löytyvät pallollisesta pelaamisesta, eikä niin sanotusti siitä päätehtävästä, eli puolustamisesta.

Yläkerrassa kysymysmerkkejä on melkoisesti, sillä David Villan tai Fernando Torresin kaltaista maaliruiskua Espanjalta ei löydy. Alvaro Morata on toki kova juoksija ja prässääjä, mutta tehottomuus maalipaikoissa on ollut espanjalaiskärjen murheenkryyni likipitäen koko uran ajan.

Mikel Oyarzabal, Ansu Fati ja Ferran Torres tuovat laidoille vauhtia sekä yllätyksellisyyttä, mutta kliinisinä maalintekijöinä heitäkään ei voi pitää. Maalipaikkoja Espanja pystyy luomaan, mutta pystyykö se myös käyttämään ne, on jopa MM-kullan arvoinen kysymys.

Espanjan ottelut Qatarin MM-kisoissa 2022

Espanja pelaa jalkapallon MM-kisojen E-lohkossa, josta löytyvät sen lisäksi Saksa, Japani ja Costa Rica.

Kisaurakkansa Espanjan joukkue aloittaa keskiviikkona 23. marraskuuta ottelulla lohkon heikoimmaksi ennustettua Costa Ricaa vastaan. Ottelu alkaa Suomen akaa kello 18:00, ja se on näin ollen järjestyksessään kyseisen kisapäivän kolmas ottelu.

Kisojen toisessa ottelussaan neljä päivää myöhemmin Espanja kohtaa Saksan. Lohkovaiheen viimeisellä ottelukierroksella 1. joulukuuta Espanja saa vastaan Japanin.

Espanjan otteluohjelma

  • Keskiviikko 23. marraskuuta kello 18:00: Espanja – Costa Rica
  • Sunnuntai 27. marraskuuta kello 21:00: Espanja – Saksa
  • Torstai 1. joulukuuta kello 21:00: Japani – Espanja

Katso jalkapallon MM-kisojen otteluohjelma -sivulta jokaisen kisajoukkueen otteluaikataulu ja pudotuspelikaavio.

Espanjan mahdolliset vastustajat  pudotuspeleissä

Jalkapallon MM-kisat eivät ole Espanjan joukkueen osalta alkaneet edes lohkovaiheen otteluilla, mutta tästä huolimatta tiedämme, keitä vastaan E-lohkon jatkoonpääsijät pelaavat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Vastustajat nimittäin tulevat lohkosta F, ja toisella kierroksella vastustaja tulee joko H- tai G-lohkosta.

Mikäli Espanja ja muut vahvat maat suorittavat odotusten mukaisesti, saa Espanjan joukkue ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaansa Kroatian, Marokon tai Kanadan. Jos Luis Enriquen suojatit jäävät alkulohkonsa toiselle sijalle, tullee pudotuspelien ensimmäisellä ottelukierroksella vastaan turnauksen voittajasuosikkeihin lukeutuva Belgia.

Toisella kierroksella Espanjan joukkue MM-kisoissa saisi vastaan H- tai G-lohkosta, kuten yläpuolella jo lyhyesti sivuttiin. Näiden lohkojen parhaita ja todennäköisimpiä pudotuspelien toiselle kierrokselle eteneviä joukkueita ovat Brasilia ja Portugali.

Espanjan jalkapallomaajoukkue

Espanjan jalkapallomaajoukkue on yksi Euroopan parhaista, ja se on tämän tekstin kirjoitushetkellä FIFA:n maailmanrankingissa kuudenneksi korkeimmalle sijoitettu maa. Parhaimmillaan se on ollut koko listan ykkönen, ja heikoimmillaan Espanjan joukkue on rankattu 26. sijalle.

Espanjan jalkapallomaajoukkueen suurimpia saavutuksia ovat maailmanmestaruus vuonna 2010, sekä kolme Euroopan mestaruutta (1964, 2008 ja 2012). Olympialaiset Espanjan joukkue on voittanut kertaalleen vuonna 1992 ja hopealle se on päätynyt kahdesti vuosina 1920 ja 2000.

Espanjan saavutukset jalkapallon MM-kisoissa

Espanja on siis voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden kertaalleen vuonna 2010, kuten yläpuolella kerroimme. Etelä-Afrikassa pelatuissa MM-kisoissa Espanja teki seitsemän ottelun aikana vain kahdeksan maalia, mutta toisaalta se päästi koko turnauksessa ainoastaan kaksi maalia omiin.

Lyhytsyöttöpeliin pohjannut Espanja jyräsi tieltään muun muassa Saksan kaltaisia futismaita, ja finaalissa sen edessä kaatui Hollanti. Maailmanmestaruus ratkesi vasta jatkoajalla, kun Barcelonan legendaarinen keskikenttäpelaaja Andres Iniesta vei Espanjan johtoon, kun jatkoaikaa oli jäljellä neljä minuuttia.

Maailmanmestaruuden lisäksi Espanjan joukkueen kaapista ei löydy minkäänlaisia muita saavutuksia MM-tasolla. On hieman kummallista, että Espanja on selviytynyt mitalipeleihin vuonna 2010 kisojen lisäksi vain kertaalleen vuonna 1950. Brasiliassa pelatuissa MM-kisoissa mitalia ei kuitenkaan tarttunut taskuun, sillä Espanjan joukkue oli finaalilohkon neljäs.

Espanja jalkapallon MM-kisoissa 2018

Edelliset jalkapallon MM-kisat olivat Espanjan osalta suoranainen farssi, sillä La Furia Roja putosi turnauksesta jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Ongelmat alkoivat toki jo alkulohkossa, kun Espanja onnistui voittamaan kolmesta lohkovaiheen ottelusta vain yhden. Kaiken huippuna oli kuitenkin neljännesvälierissä koettu tappio kisojen isäntämaa Venäjälle.

Karmean pettymyksen jälkeen pyörät lähtivät Espanjan jalkapalloliitossa niin sanotusti pyörimään, ja päävalmentaja sai lähteä. Lähtöpassit tulivat myös muutamille pelaajille, kun Espanjan joukkue yleisellä tasolla ymmärsi, että maan jalkapallomaajoukkue tarvitsee nuorennusleikkauksen ja osittaisen sukupolvenvaihdoksen.

Usein kysytyt kysymykset Espanjan joukkueesta

Mistä näkee Espanjan joukkueen MM-kisoihin?

Voit katsoa Espanjan virallisen joukkueen Qatarin MM-kisoihin tältä sivulta. Lisäksi päivitämme tälle sivulle uusimmat kokoonpano-uutiset koskien Espanjan jalkapallomaajoukkuetta.

Milloin on Espanjan seuraava peli?

Espanjan seuraava peli on 23. marraskuuta kello 18:00, kun se kohtaa Qatarin MM-kisojen ensimmäisessä ottelussaan Costa Rican.

Onko Espanja voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden?

Kyllä on. Espanja on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 2010.